Mira Miettinen on sosiaalihuollon varautumisen asiantuntija, jolla on monipuolinen kokemus aina sosiaalihuollon asiakastyöstä johtamiseen sekä varautumisen alueelliseen ja valtakunnalliseen kehittämiseen. Hän on ollut monessa roolissa mukana sosiaali- ja terveydenhuollon varautumisen kehittämisessä. Tällä hetkellä hän toimii poolisihteerinä Huoltovarmuusorganisaation sosiaali‑ ja terveydenhuoltopoolissa ja Hyvinvointiala Hali ry:n valmiuspäällikkönä. Pooli on verkosto, joka tuo yhteen yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin huoltovarmuuskriittisiä toimijoita.
Koulutukseltaan Mira on valtiotieteiden maisteri ja laillistettu sosiaalityöntekijä, pian myös soveltavan kielitieteen FM. Hän on aiemmin työskennellyt muun muassa sosiaali- ja kriisipäivystyksen esihenkilönä, sosiaalityöntekijänä ja erilaisissa varautumisen asiantuntijatehtävissä. Hyvinvointialueuudistuksen alla hän on ollut keskeisessä roolissa valmistelemassa kahden hyvinvointialueen varautumisen rakenteita ja käytäntöjä sekä Sisä-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon valmiuskeskuksen perustamista. Sote-valmiuskeskusympäristössä hän ehti työskennellä useita vuosia sosiaalihuollon asiantuntijana ennen siirtymistä nykyiseen tehtäväänsä.
Miran erityisosaaminen kohdistuu sosiaalihuollon varautumiseen ja sote‑toimijoiden välisen yhteistyön kehittämiseen. Hän haluaa vahvistaa sosiaalihuollon roolia osana kokonaisturvallisuutta, lisätä monialaisuutta ja moniäänisyyttä varautumisessa sekä nostaa kovan turvallisuuden rinnalle myös yhteiskunnallisia ja inhimillisiä näkökulmia. Mira on innostaja, joka tekee monimutkaisista varautumisen kysymyksistä ymmärrettäviä sekä edistää selkeää viestintää ja toimivaa yhteistyötä eri sektoreiden ja hallinnonalojen välillä.
